|
Olen Nelly, syntynyt 6.4.2003 Miekkiössä Finnweilers
kennelissä.
Olen tumma ja tulinen narttu, luonteeltani olen vilkas,
energinen
ja vietikäs. Mutta tarpeen tullen osaan kyllä myös
rauhoittua sohvan
nurkkaan.
Luonnetestissäkin olen käynyt, ennen testiä oli monenkin
ihmisen suusta arvuuttelua testin lopputuloksesta, joko
nolla tai
huippupisteet. Sain sitten sen nollan. Testi loppui ennen
kuin se
edes pääsi kunnolla alkuun. Rähähdin tuomarille sen verran
kovaa
heti patukkaleikin alussa, että tuomarit päättivät
keskeyttää testin siihen???
Uudestaankin on pitänyt mennä, mutta se on sitten jäänyt.
Myös jalostustarkastuksessa kävin, se meni varauksille.
Nätit korvat, jotka
ovat hiukan väärässä paikassa, sekä luisu lantio.
Harrastuksiini kuuluu vaihtelevasti haku ja jälki, myös
puruissa on tullut
joitakin kertoja käytyä. Eräs maalimies totesikin minusta,
että minut
pitäisi ehdottomasti saada maalimiesoppilaille
harjoituskoiraksi,
katson ihan eri suuntaan, ja seuraavassa hetkessä olenkin
hihassa kiinni.
Olen kuulemma vaikeasti luettavissa.
Ensimmäisen pentueen olen saanut vuonna 2006, kolme urosta
ja viisi
narttua. Pari näistä on jo saanut jotain aikaiseksi
koekentillä, ja toivon mukaan
tänä vuonna tulee lisää. Veeti olikin vuoden 2008
Kellokisoissa
parhaan pistemäärän saanut koira. Äxy kävi myös
hakukokeessa,
mutta ohjaaja tunaroi tottiksen.
Tällä hetkellä laumaani kuuluu poikani Äxy, ja hänen isänsä
Beast sekä kaksi uutta tulokasta.
Lopuksi haluan kiittää kaikkia pentujeni omistajia
aktiivisuudesta
terveystutkimusten osalta ja myös siitä, että jaksatte
puuhailla kaikenmoista
lasteni kanssa!
|